Sofia Coppola: Somewhere

Stephen Dorff näyttelee action-tähti Johnny Marcoa. SOMEWHERE. (c)FS Film Oy

Sofia Coppolan neljäs pitkä elokuva kertoo pätkän erään Hollywood-tähden tarinaa. Tyyli on jossain määrin tuttua Coppolalle Oscarin tuoneesta Lost in translation -elokuvasta. Jälleen ollaan hotelleissa, kuvaus on kaunista ja viipyilevää, tarinan kuljetus maltillisen verkkaista.

Elokuvan kerronnassa on hienoista toistoa, joka luo mielikuvan elämäntavasta ja hahmojen arjesta. Pääosin seurataan tähden, Johnnyn, arkea tai arjettomuutta. Toisen suuremman roolin saa Johnnyn tytär. Muut hahmot lähinnä vilahtavat viemässä tarinaa eteenpäin. Harvoille henkilöhahmoille ei ole annettu paljon sanottavaa, tarinankehitys tapahtuu kameran seuratessa hahmojen elämässä eteen tulevia tilanteita ja tunnelmia. Somewhere käsittelee kuitenkin kaikessa rauhallisuudessaan käännekohtaa päähenkilön elämässä. Varsinaisia ratkaisun hetkiä ei alleviivata tai teroiteta itsestään selvästi, mutta ne ovat lopulta löydettävissä. Etenkin jälkikäteen.

Ateria yhdessä. Hotellin aulassa isä Johnny (Stephen Dorff) ja tytär Cleo (Elle Fanning). SOMEWHERE (c)FS Film Oy

Erityisen mielenkiintoista on, kuinka paljon elokuvan nähneiden näkemykset elokuvan teemoista ja loppuratkaisusta poikkeavat toisistaan. Somewhere selvästi herättää tunteita ja jättää tulkinnalle tilaa. Se on nähtävä onnistumisen merkkinä. Itse pidin elokuvasta huomattavasti,  jo lähtökohtaisesti ideasta sekä tavoista, joilla teemoja käsiteltiin ja tuotiin esiin. Elokuvan rakenne jättää katsojalle aikaa pohdiskeluun, jonka vuoksi vallitseva tunnetila ja odotukset voivat vaikuttaa kokemukseen. Siksi olen iloinen, että menin sattumalta katsomaan elokuvan lähes ilman minkäänlaisia ennakkotietoja. Suositan sitä myös muille – tämän tekstin lukemisen jälkeenkin. Samalla myös suosittelen keskustelemaan elokuvasta jälkikäteen ja perehtymään mm. ohjaajan haastatteluihin tekoprosessista. Näin elokuvasta voi saada vielä täydemmän kokemuksen.

Somewhere
Ohjaus: Sofia Coppola
Rooleissa: Stephen Dorff, Elle Fanning, Michelle Monaghan, Chris Pontius
Kesto: 1 h 39 min
Tuotantoyhtiö: American Zoetrope
Levittäjä: FS Film Oy

Tämän artikkelin aihe on ARVIOT. Aseta kirjanmerkki kestolinkki.Kommentit ja paluuviitteet ovat poissa käytöstä.
  • Kuvagalleriat

  • Videot

    Jätereitti

    Mitkä ihmeen ravintolisäpurukumit?