Jos elokuvan budjetti on noin 150000 dollaria ja sen tekemiseen on mahdollista käyttää neljä kuukautta aikaa, minkälainen elokuva on mahdollista tehdä?
Onko silloin lopputulos väistämättä se, mihin ohjaaja-käsikirjoittaja Jack Perez päätyi luodessaan eeppisen hirviömittelön Megashark vs Giant Octopus? Elokuvan, jonka tuotantoyhtiö Asylum on tunnettu tiukoista budjeteistaan ja suhteettoman kireistä tuotantoaikatauluistaan. Tai no, ainakin siihen nähden, millaisia tarinoita se pyrkii saattamaan kuvalliseen muotoon.
Megashark vs Giant Octopus käynnistyy, kun kaksi esihistoriallista merten jättiläistä vapautuu syväjäästä ja päätyy tiedemiesten ajojahdin kohteeksi. Eli lähtökohtaisesti tarina on juuri sitä, mitä elokuvan nimi antaa ymmärtää.
Valitettavasti tuotannolliset kompromissit tekevät lopputuloksesta todella kiusallista katsottavaa jopa sellaiselle, joka odottaa ainoastaan aivotonta toimintaa popcornin ahtamisen taustakuvaksi. Elokuva ontuu jokaisella osa-alueellaan lapsekkaasta käsikirjoituksesta tökeröihin lavasteisiin.
Kerrottavan tarinan mittakaavassa ei kuitenkaan ole säästelty. Siinä liikutaan mantereelta toiselle ja käsitellään asioita, joita jopa suurten Hollywood-tuotantojen on vaikeaa saada uskottavasti kuvalliseen muotoon. Valitettavasti tämän kaiken toteutuksessa jätetään erittäin suuret odotukset katsojienmielikuvitukselle, sillä lavasteet ja erikoistehosteet ovat lähinnä koomisia. Ja varsinkin erikoistehosteissa tehdyt säästöt jättävät liikaa tilaa kömpelölle näyttelijäntyölle, jota elokuva ei kaipaisi yhtään lisää.
Megashark vs Giant Octopus on klassinen esimerkki B-luokan elokuvasta, jossa vedetään mutkat suoraksi. Jos tarina esimerkiksi kaipaa lisää rakkautta, sitä syntyykin kahden päähenkilön välille kuin salamaniskusta. Tai esimerkiksi paremman idean puutteessa ratkaisu valtavaan tieteelliseen ongelmaan löytyy lorottamalla eri värisiä nesteitä petrimaljasta toiseen riittävän useaan kertaan.
Perezin elokuvasta ei ole hyvää sanottavaa. Sen nostamisessa oikeiden elokuvien joukkoon ei ole kysymys ainoastaan budjetista ja aikataulusta. Vaikka huonoa ideaa puristettaisiin kuinka pitkään, siitä ei saa timanttia.
Tuntuu kuitenkin erittäin todennäköiseltä, että tekijät eivät ole missään vaiheessa edes lähteneet tekemään elokuvaa, jonka olisi tarkoitus välittää suuria tunteita tai saada katsoja elämään mukana. On vain luotu riittävästi huomioarvoa herättävä paketti, josta katsojien tiedetään kiinnostuvan sen osoittaman rehellisen huonon maun vuoksi.
