Hulluna nyloniin

20.11.2013 | |

muokattubm2

Helsinkiläinen 28-vuotias Tuula Ylikorpi ei ole vuoteen käyttänyt normaaleja housuja, hän on hulluna legginseihin. Hän ei ole ainut, sillä australialainen legginsejä valmistava merkki Black Milk on koukuttanut naisia ympäri maailmaa. Hintavien leggiensien faneilla on jopa omat sisäpiiriryhmänsä ja heitä kutsutaan sharkieiksi.

Ylikorpi on sharkie, ja hän on Suomen Black Milk Sharkie -ryhmän perustaja. Ryhmässä on noin 30 jäsentä, ja kaikki ovat jollain tavalla joko ostaneet tai ovat kiinnostuneita ostamaan Black Milkeja. Ryhmässä vaihdellaan kuulumisia sekä jaetaan kuvia uusista hankinnoista.

– Bongasin ekan kerran Black Milkin nettisivut vuonna 2010, kun etsiskelin netistä itselleni uutta uimapukua. Melkein pistin tilauksen menemään, mutta yli 80 dollarin hinta esti. Vasta, kun näin seuraavana juhannuksena kaverini jalassa Black Milkit , uskaltauduin itsekin tilaamaan.

Sittemmin Ylikorpi on kartuttanut Black Milk -kokoelmaa 27 tuotteella. Kokoelmaan kuuluu legginsien lisäksi muun muassa mekkoja sekä uimapukuja. Aivan ilmainen ei harrastus ole, sillä postikuluineen voi paketti tulla maksamaan yli 100 euroa. Ylikorpi onkin laskenut, että hänenkin kokoelmansa on tällä hetkellä varsin arvokas.

– Esimerkiksi jalassani parastaikaa oleva malli on aika harvinainen, ja jos joku todella kipeästi haluaisi nämä, niin saattaisi näistä saada ihan mukavan summan.

Se, mikä erottaa Black Milkit muista samantyylisistä tuotteista, ovat rohkeat printit. Tähtien sota, Harry Potter ja Liisa Ihmemaassa ovat muun muassa Black Milk -vaatteissa käytettyjä teemoja. Printit ovat varsin räväköitä,  ja Ylikorpi onkin saanut silloin tällöin hämmästeleviä katseita. Pääasiassa palaute on ollut kuitenkin ihastelevaa ja positiivista, ja ihmisiä kiinnostaa,mistä niinkin erikoisia vaatteita voi ostaa.

– Kun paras ystäväni näki minut ensimmäisen kerran käyttävän käärmekuvin varustettuja snake pit -legginsejä, hän purskahti nauruun ja kysyi ”mitkä helvetin kalsarit sulla on jalassa?” Yleensä ihmiset ovat kiinnostuneita ja utelevat, että mistä olen vaatteet ostanut.

Erikoiset printit sekä mukavan tuntuiset materiaalit koukuttavatkin helposti. Ylikorpi toivoisikin, että legginsit yleistyisivät suomalaisessa katukuvassa. Villit printit mahdollistavat myös värien käytön pukeutumisessa, sillä aikaisemmin hän pukeutui pelkkään mustaan.

– En ole yli vuoteen käyttänyt normaaleja housuja. Jos vedän normaalit farkut tai semmoiset jäykkäkankaiset housut jalkaan, koen itseni ahdistuneeksi, ne kun eivät jousta lainkaan.

bmmuokattuoikee

Mistä on kyse?

Black Milk on australialainen vaatemerkki, joka valmistaa nylonista legginsejä, uimapukuja, paitoja sekä mekkoja. Yhden miehen yrityksestä lähtenyt idea on paisunut ilmiöksi ympäri maailmaa. Vaatteita voi tilata ainoastaan nettikaupan kautta.

Black Milk -yhteisöt toimivat netissä, ja maakohtaisesti heillä on omat ryhmänsä – aktiivisimmat sharkiet osallistuvat myös kansainvälisiin tapaamisiin. Jos haluaa tutustua nylon-fanien maailmaan, pieni sanasto voi alkuun olla tarpeen:

BM: Lyhenne Black Milk -tuotemerkistä

Limited: Kyseistä kangasta on valmistettu vain pieni ja erittäin rajoitettu erä.

Sharkie: Tarkoittaa Black Milk -käyttäjiä. Nimitys syntyi ensimmäisten mallistojen ilmaannuttua markkinoille. Tarinan mukaan innokkaat Black Milk –fanit olivat hyökänneet legginsien kimppuun aivan kuin saalistavat hait (shark = suomeksi hai).

 

Suomen Black Milk Sharkie –Facebook-ryhmään voi liittyä vaikkei omistaisikaan vielä yhtään Black Milk –vaatteita – pelkkä kiinnostuskin riittää.

 

 

 

 

jaa artikkeli:Share on FacebookTweet about this on TwitterGoogle+Share on LinkedInPin on Pinterest


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *