Kaisa tuli kaapista

Äiti laittaa tiskejä. Kaisa istuu pöydän ääressä ja kysyy: ”Mitä ajattelisit, jos kertoisin tykkäväni tytöistä?”

Äidin liike pysähtyy.

”Älä kerro”, hän vastaa.

Kaisa tuli kaapista

”Olin neljävuotiaana ihastunut tarhakaveriini, joka oli tyttö. Jaoin ihastuksen parhaan kaverini Laurin kanssa”, Kaisa kertoo seksuaalisesta heräämisestään. Päiväkodissa lapset jaoteltiin useimmiten sukupuolen mukaan, ja aikuiset vitsailivat lasten ihastumisilla. Kerran Kaisa kysyi itselleen läheiseltä aikuiselta, miksi kaikkialla vain pojat pussailevat tyttöjen kanssa. Miksei toisiaan pussailevia tyttöjä näy missään?

”Tyttöjen ei ole sopivaa pussailla toisiaan”, vastasi aikuinen.

Silloin Kaisa ajatteli ensimmäistä kertaa, että hänessä on jotain väärää. Tarhassa Kaisa leikki pääosin poikien kanssa. Hän halusi pukeutua helppoihin ja käytännöllisiin vaatteisiin, mikä joskus aiheutti skismaa Kaisan ja tämän äidin välille. ”Yhden pallokuvioisen mekon äiti sai myytyä minulle väittämällä, että pallot ovat pommeja”, Kaisa nauraa.

Alakoulussa Kaisa ihaili poikabändejä muiden tyttöjen mukana, vaikka todellisuudessa hän oli ihastunut poikia ihailevaan ystäväänsä. Mukaan tuli myös kiusaaminen poikien taholta androgyynin pukeutumisen vuoksi.

”Koulutarvikkeeni heitettiin käytävään ja huudettiin, ettei transuilla ole asiaa luokkaan”, Kaisa muistelee. Kaisa joutui kokemaan nimittelyn ja tavaroiden piilottelun lisäksi satunnaisesti myös fyysistä väkivaltaa. Pahinta oli kuitenkin julma henkinen väkivalta, jota koulun tytöt alkoivat harjoittaa. Opettajat puuttuivat asiaan vasta, kun Kaisan ainoita ystäviäkin alettiin kiusata.

Murrosiässä Kaisan seksuaalinen suuntautuminen alkoi mietityttää häntä yhä enemmän. Tyttöihin ihastuminen ja tyttömäisen roolin karsastaminen saivat Kaisan uskomaan, että hän on syntynyt väärään sukupuoleen. Kaisa sai vihdoin seksuaaliselle suuntautumiselleen nimen, kun koululaiset nimittelivät toisiaan lesboiksi ja homoiksi. Vaikka sanoja googlaamalla löytyi sanojen tarkoittama viiteryhmä, siihen kuuluminen ei tuntunut Kaisasta hyvältä.

”Ajattelin, että lesbot ovat tosi isoja ja karskeja, miesmäisiä rekkalesboja bootseineen ja siilitukkineen. Ajattelin, etten ikinä haluaisi olla sellaisen kanssa. Mä tykkään tosi naisellisista naisista. Sellaisista, joiden ulkonäössä ei ole homokoodeja. Sen takia ajattelin, että joudun olemaan aina yksin”, Kaisa pohtii.

Ympäristö viestitti kaikin tavoin, ettei tyttöihin ihastuminen ollut normaalia. Murrosiässä Kaisa alkoi ikäistensä tavoin meikata, mutta nätiksi laittautumisen sijaan hän rajasi silmänsä paksusti mustalla. Hän myös aloitti seurustelusuhteen nuoren miehen kanssa. ”Se mies oli unelmien poikaystävä – mikäli olisin ollut miehistä kiinnostunut. Lopulta koko suhde oli vain kaveruutta ja hengailua”, Kaisa kertoo.

Lukiossa Kaisa ei aluksi kertonut lesboudestaan muille. Pian hän huomasi koulukavereiden suhtautuvan luonnollisesti homoseksuaalisuuteen, ja se auttoi myös Kaisaa avautumaan. Lukion ensimmäisellä hän tutustui koulussa ensimmäiseen tyttöystäväänsä ja hyväksyi oman lesboutensa. Lähipiirin suhtautuminen asiaan mietitytti häntä yhä.

Kaisa kertoi asiasta ensimmäisenä yhdelle pitkäaikaisimmista ja rakkaimmista läheisistään. Hän jännitti asiaa kauan, vaikka uskoi läheisensä ottavan asian hyvin vastaan. Kahvipöydässä Kaisa vihdoin rohkaisi mielensä ja monen mutkan kautta sai sanottua, että hänellä on tyttöystävä. Pöydän toisella puolella istunut läheinen purskahti nauruun ja kertoi, että oli viime aikoina paininut saman asian kanssa. Hän oli miettinyt, miten kertoisi Kaisalle, että hänelläkin on tyttöystävä.

Äidin kanssa asiat eivät sujuneet yhtä helposti. Kun Kaisa kertoi äidilleen olevansa lesbo, äidin reaktio oli torjuminen. Hän toivoi, ettei tytär toisi suuntautumistaan tai tyttöystäviään hänen kattonsa alle. Äidin kanssa käydyn keskustelun jälkeen ystävä lohdutti Kaisaa sanomalla: ”Oli miten oli, mutta minä pidän sinusta juuri tuollaisena.” Lause lohdutti ja jäi Kaisan mieleen. ”Toisaalta ymmärrän äidin reaktion. Kun äiti on opiskellut terveysalaa, homoseksuaalisuus on luokiteltu joko rikokseksi tai mielisairaudeksi. Kyllähän sellainen vaikuttaa asenteisiin”, Kaisa pohtii.

Kaapista tulon jälkeen Kaisa alkoi aktiivisesti toimia homoseksuaalien oikeuksia ajavissa järjestöissä ja verkostoitui muiden homoseksuaalien kanssa. Suuren mittakaavan kaapistatulo tapahtui vuonna 2008, kun Kaisa osallistui Suomen Big Brotheriin ja julisti koko Suomelle olevansa lesbo. ”Olen käsittääkseni koko Suomen ensimmäinen realitylesbo. Ehdin olla talossa noin 2,5 viikkoa ja siinä ajassa olin saanut noin 500 viestiä Irc-Galleriaan. Puolet oli haukkumista ja tappouhkauksia, mutta toinen puoli oli positiivista palautetta. Mieleenpainuvinta palautteessa oli se, kun nuoret tytöt kertoivat saaneensa minulta rohkeutta hyväksyä lesboutensa”, Kaisa kertaa.

Big Brotherin jälkeen taksikuskina työskentelevä Kaisa osallistui Taksi-ohjelmaan. Julkilesbous toi Kaisalle positiivisen palautteen lisäksi myös vihamiehiä. Erään kerran työvuorossa tuntematon mies alkoi hajottaa Kaisan ajamaa taksia huutaen:

”Minä tiedän mikä sinä olet ja tuollaisten kuuluu kuolla!”

Nykyään erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ovat yleisesti hyväksytympiä kuin kymmenen vuotta sitten, mutta Kaisan androgyyni ulkonäkö herättää edelleen ihmisissä yllättäviä reaktioita. ”Ihmisillä on kova tarve lokeroida muita, ja koska mun ulkonäöstä ei voi päätellä sukupuolta, se saa jotkut ihmiset todella vihaisiksi”, Kaisa sanoo.

Kerran Kaisa meni viemään puhelintaan huoltoon, mutta asiakaspalvelija kieltäytyi ottamasta puhelinta vastaan, kun ei uskonut passissa lukevan Kaisa-Reetan olevan sama henkilö kuin se, joka toi puhelinta huoltoon. Tupakkaa ostaessaan Kaisa joutuu kuulemaan epäilyjä henkilöllisyystodistuksensa aitoudesta ja omasta sukupuolestaan. Huoltoasemilla naistenvessan ovea ei aina pyynnöstä huolimatta suostuta avaamaan Kaisalle, ja taksissa asiakkaat kohtelevat Kaisaa eri tavoin riippuen siitä, kumpaa sukupuolta he uskovat tämän edustavan. ”Yleensä annan asiakkaan päättää sukupuoleni. Jos miesasiakas uskoo minun olevan mies, saan ohjeita, että älä sinä jantteri ikinä hanki vaimoa ja lapsia, kun naiset ovat niin kauheita. Naisena puolestaan joudun kuuntelemaan ajo-ohjeita ja lässytystä”, Kaisa kertoo.

Yleensä Kaisaa kuitenkin luullaan mieheksi. Naisten vessassa asioivaa Kaisaa on joskus tultu hakemaan niskasta pois. Muissakin tilanteissa Kaisa on joutunut kokemaan fyysistä väkivaltaa, kun häntä on luultu mieheksi. Yhtälailla kuitenkin kirpaisee ihmisten tuijotus ja henkinen väkivalta.

”Aina ei jaksaisi olla sirkuspelle. En ole kuuro enkä sokea. Kyllä minä näen, että minua tuijotetaan ja selkäni takana kuiskitaan.”

Kaisa ei kuitenkaan aio muuttaa itseään vastaamaan ympäristönsä toiveita, vaikka hän joutuu usein selittelemään ulkonäköään. Hänen mukaansa maailmassa on jo liikaa lokeroita ja määritelmiä, eikä hänen tehtävänsä ole auttaa ketään saamaan häntä mahtumaan sellaiseen. Kanssaeläjiltään hän kuitenkin toivoisi empatiaa ja avarakatseisuutta muita ihmisiä kohtaan. ”Jos et ole kokenut sitä, että sinut nostetaan porukasta esiin jonkun yksittäisen piirteen vuoksi ja sinusta tehdään julkisesti friikki, et voi tietää, miltä se tuntuu. Yksikin sana voi sattua niin paljon, että se jää vuosiksi kirvelemään mieltä.”

Vastoinkäymisistä huolimatta Kaisan elämässä on nyt kaikki hyvin. Äitikin on tullut ajan myötä vastaan. Kaisa haluaa rohkaista jokaista itsensä ja seksuaalisen suuntautumisensa kanssa kamppailevaa nuorta tulemaan kaapista ja olemaan rohkeasti ja avoimesti sellainen kuin on. ”Se on pitkä tie, mutta tehty kuljettavaksi. Joskus se tuntuu kuin ryömisi tulisilla hiilillä ja muut ajavat polkupyörällä ohi, mutta kun se tie on kuljettu, on valmiimpi ja vahvempi kuin monet muut ikäisensä.”

Lopuksi Kaisa siteeraa sanontaa, joka on kantapään kautta osoittautunut hänen elämässään todeksi.

“Those who mind don’t matter, and those who matter don’t mind.”

jaa artikkeli:Share on FacebookTweet about this on TwitterGoogle+Share on LinkedInPin on Pinterest


Kommentit on suljettu.