Vastakohtien laakso

30.9.2013 | |

Nepal – tuo ikiaikaisiin idän viisauksiin ja elämäntapoihin kulminoituva henkisyyden mekka teki kujeilevaan kuljeskelijaan lähtemättömän vaikutuksen.

 

  • Nepal5
    Shivan temppelin lähellä olevissa kojuissa myydään pyhiä kukkariipuksia, rukousnauhoja ja oransseja huiveja. Monet käsityöt, kuten itämäiset matot, korut, maalaukset ja silkki, kuuluvat nepalilaisten uskomattoman esteettiseen kansanperinteeseen.
  • Nepal1
    Nepalissa suurinta valtaa pitää tällä hetkellä maan korkein oikeus. Koska poliittinen kenttä on ollut jo vuosia retuperällä, ei yleisestä siisteydestä huolehtiminen näytä olevan oikein kenenkään vastuulla. Paikalliset polttavat jopa muovia päästäkseen jätevuorista eroon. Puhtaita saniteettitiloja oli liki mahdoton löytää hotellin ulkopuolelta.
  • Nepal2
    Kulkukoirat nukkuvat rauhallisina. Joka yö kello 3-4:n aikaan katukoirat aloittavat noin tunnin mittaisen kuoronsa muun kaupungin ja liikenteen hiljentyessä. Niin rauhallisia koiratovereita en ole kuunaan nähnyt. Lieneekö syynä se, etteivät ihmiset ole koko ajan komentelemassa ja ohjailemassa niitä, vaan ne saavat olla rauhassa.
  • Nepal3
    Maan lähes 29 miljoonasta asukkaasta suurin osa on hinduja. Toiseksi suurin uskonto on buddhalaisuus, mikä on läsnä yhtä lailla katukuvassa ja temppeleissä. Nepal on yksi maailman ainoita jäljellä olevia maita, jossa kastijärjestelmä on edelleen voimassa. Esimerkiksi korkeamman kastin miesedustajan saapuessa huoneeseen täytyy alempien nousta seisomaan osoittaakseen kunnioituksensa.
  • Nepal4
    Apinat, lehmät, kanat ja kulkukoirat ovat osa Nepalin kirjavaa katukuvaa. Kaikki elävät sulassa sovussa ja jokaisen rauhaa kunnioitetaan.
  • Nepal6
    Apinatemppelinäkin tunnettu Swayambhunath-temppeli koristaa maisemaa Kathmandun länsipuolella. Kuvassa kullattu Gautam Buddhan patsas. Temppeleissä tunnelma on rauhalle pyhitetty, mikä sai ainakin oman mielen ymmärtämään tällaisten paikkojen tarpeellisuuden näinä päivinä.
  • Nepal7
    Maapallon kymmenestä korkeimmasta vuoresta kahdeksan sijaitsee Nepalin alueella. Näihin lukeutuu myös maailman korkein vuori Mount Everest (n. 8,9 km).
  • Nepal8
    Nepalissa aviovaimon status on naisille tärkeä. Punainen väri symboloi naimisissa olevaa naista, ja naiset käyttävätkin usein punaista väriä vaatteissa, koruissa ja otsassa. Jotkut maalaavat jakauksensa punaisella.
  • Nepal9
    Nepal on yksi maailman köyhimmistä maista, ja lapsityövoiman käyttö on hyvin yleistä. 60% kaikesta lapsityövoimasta tekevät tytöt. Suurimmalla osalla tytöistä ei ole koskaan mahdollisuutta käydä koulua, joka on maassa muutenkin vain varakkaimpien etuoikeus. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa tytön kouluttaminen ei ole yhtä järkevää kuin pojan.
  • Nepal10
    Nepal sijaitsee huonoksi onnekseen kahden saasteisen suurvallan, Intian ja Kiinan välissä Himalajan vuoriston ympäröimässä laaksossa. Pääkaupungista Kathmandusta on lähes mahdoton nähdä ympäröiviä vuoria saastepilven peittämän taivaan läpi. Tuulet eivät kuljeta laaksosta saasteita niin helposti pois, joten se vain kertyy, kertyy ja….

 

Moni ennakkokäsitys luonnontilassa olevasta vuoristoisesta maasta kuitenkin säpälöityi, sillä maapallollamme entisestään liisääntyvät saasteet tuntuvat Nepalissa niin toisella tavalla kuin täällä kirkasilmaisessa kotimaassamme. Yksi maailman kauneimmista ja ystävällisimmistä kansoista elää saasteisessa laaksossa, romuttuneen politiikan korruptoituneessa aikatauluttomassa kaaoksessa. Mielenrauha ja kaaos, kauneus ja likaisuus, kunnioittava käyttäytyminen ja naisten huono asema, yhteisöllisyys ja kastit. Vastakohdat olivat läsnä kaikkialla.

Teksti ja kuvat: Marleena Lehtimaa

jaa artikkeli:Share on FacebookTweet about this on TwitterGoogle+Share on LinkedInPin on Pinterest


Kommentit on suljettu.