Suuren kellon sisuksissa
Kun lähden kotoa, tarkistan Hämeentie 11:ssä sijaitsevan Elannon entisen pääkonttorin tornikellosta, kuinka paljon olen myöhässä. Kellon ohittavat päivittäin minun lisäkseni tuhannet Hämeentietä kulkevat ihmiset. Silti minusta tuntuu, että tämä itäisen kantakaupungin maamerkki on jäänyt keskustassa sijaitsevien, kuuluisampien tornikellojen varjoon.
Kello Hakaniemestä päin katsottuna. Tornin vastakkaisella puolella on vielä toinen kellotaulu.
”Siitä tulee heti soitto, jos tämä seisoo”, kertoo ISS Palveluiden palveluohjaaja Ari Luukkonen, joka on ollut vastuussa kellon toiminnasta vuodesta 1997 lähtien. Myös rakennuksessa nykyään toimivan Opetusviraston asiakaspalvelija kertoo, että viraston puhelinlinjat täyttyvät välittömästi, jos kellossa on jotain vikaa.
Luukkosen aikana vikoja ei ole onneksi juurikaan ollut. 1928 rakennetun kellon ainut heikko lenkki on sähkörele, joka on poksahtanut 18 vuoden aikana muutaman kerran. Kun rele petti Arin työuran aikana ensimmäistä kertaa, hän muistaa kiiruhtaneensa ostamaan uutta. ”Se maksoi kuusi markkaa”, hän naurahtaa. Ainut kellon vaatima säännöllinen huoltotoimenpide on rasvaus, jonka Luukkonen suorittaa kolmen kuukauden välein.
Koneisto pyörittää molempien kellotaulujen akseleita, jotka kulkevat huoneen poikki.
Kuvassa lähinnä oleva sileäreunainen levy on harvoja koneistoon myöhemmin lisättyjä osia.
Viimeksi kello oli seisahtuneena vuonna 2010. Tuolloin se ei kuitenkaan pysähtynyt omia aikojaan, vaan sille tehtiin perusteellinen huolto. Huoltotoimenpiteitä johti Jouni Pöllänen, joka on Suomen ainoita isoihin tornikelloihin erikoistuneita kelloseppiä. Huollossa moottori purettiin kokonaan osiin ja putsattiin perinpohjaisesti. Kellon säänpieksämät osoitinparat olivat ainut osa, joka jouduttiin uusimaan kokonaan. Seppämestari Jouko Nieminen valmisti uudet osoittimet, jotka myös kullattiin. Lisäksi lasiset kellotaulut saivat uuden maalin.
Kiinteistön omistaja päätti onneksi säilyttää kellon koneiston alkuperäisessä muodossaan. ”Se on ensimmäisiä sähkömekaanisia kelloja, joita Suomessa torneihin on tullut”, Pöllänen kertoo. Kello toimii nykyään käytännössä aivan samalla tavalla kuin vuonna 1928. Koneistoa ohjaavia sähkölaitteita on toki uusittu, ja kelloon on lisätty jo ennen vuotta 2010 mekanismi, jonka avulla se osaa palauttaa itsensä automaattisesti oikeaan aikaan esimerkiksi releen hajoamisen jälkeen. Saksalaisvalmisteisen moottorin kaikki alkuperäiset osat ovat kuitenkin edelleen paikallaan ja käytössä.
Kelloa on huollettu useasti vuoden 1952 jälkeen, mutta viimeinen huoltoplakaatti on kiinnitetty silloin.
Kellotaulu takapuolelta.
Elannon kelloa vanhemmat tornikellot olivat täysin mekaanisia, ja niistä monet on myöhemmin muutettu sähköisiksi. Näin on tehty esimerkiksi rautatieaseman kellolle, jonka alkuperäinen mekanismi on nykyään Suomen Kellomuseossa. Rautatieaseman kellon nykyisten sähkömoottorien harmaisiin koteloihin verrattuna Elannon kellon mekanismi on komeaa katseltavaa.
Monissa jälkikäteen sähköistetyissä tornikelloissa alkuperäinen mekanismi on jätetty paikalleen. Elannon kello ei ole ainut suomalainen tornikello, jonka kunnostuksessa omistaja on halunnut vaalia historiaa helppouden sijaan. Pöllänen on ollut mukana muun muassa projektissa, jossa Loviisan raatihuoneen kello palautettiin 30 vuoden jälkeen sähköisestä takaisin alkuperäiseen muotoonsa – täysmekaaniseksi.
Näitä maisemia kello on katsellut vuodesta 1928. Näkymä kellotornin katolta Sörnäisiin.
Näkymä tornin toiselta puolelta Hakaniemen suuntaan.
Keskuskello lähettää pulssin, rele kytkee moottorin päälle ja Elannon tornissa hurahtaa. Yksi ratas pyörii vimmatusti, muut lähes huomaamattoman hitaasti. Nyt Hämeentie tietää: se minuutti oli siinä!
Kaupunkiradio
