Luku 1: Prinssi

Interaktiivisen jatkokertomuksen ensimmäinen osa: Islan arkeen kuuluu tylsiä luentoja, sietämättömän utelias ystävä ja syvenevä ihastus koulukaveriin. Normaalia päivää kuitenkin häiritsevät oudot tapahtumat kampuksella, jotka seuraavat Islaa töihin asti. Isla on valinnan edessä, ja sinä voit auttaa häntä valitsemaan.

Elokuvahistorian luento oli kestänyt koko aamun ja puolet ryhmästä oli valunut epämukavilta penkeiltään lähes lattialle asti. Isla näki, kuinka se hereillä oleva osa hänen alapuolellaan istuvista ryhmäläisistä selasi puhelimellaan Facebookia. Innoissaan luennoiva historian lehtori Särönen ei näyttänyt huomaavan oppilaiden energiamäärän hiipununeen vakuumipakkauksen tasolle, vaan elehti yhtä tarmokkaasti kuin tunteja sitten. Särönen vastasi itse omiin kysymyksiinsä keskusteluun osallistujien puutteessa, eikä mikään näyttänyt rikkovan tyhjiötä, jossa vain hänen oma tasainen ja soinniton äänensä eteni.

– Vuonna 1888 Louis Aime Augustin Le Prince teki maailman ensimmäisenä lyhytelokuvana pidetyn Roundhay Garden Scenen.

Särönen kelasi kaksi sekuntia kestävän pätkän yhä uudestaan alkuun ja näytti innostuvan kerta kerralta enemmän:

– Le Prince, tämä nero, ei koskaan saanut nauttia mainetta tai mammonaa elokuvan keksittyään, sillä uransa ratkaisevana hetkenä Le Prince nousi Pariisin junaan ja katosi laukkuineen päivineen jäljettömiin.

Isla tuijotti auditorion valkokankaalle tyhjin silmin ja imeskeli lyijykynän päätä. Suuhun levisi hiiliseoksen terävä maku ja Isla yritti muistaa mitä lähialueen opiskelijaruokaloissa olisi tarjolla. Sama filmi pyöri edelleen valkokankaalla, neljä ihmistä puutarhassa kävelivät puoliympyräänsä yhä uudelleen alusta. Yhtäkkiä kankaan oikeassa reunaassa välähti poskipartainen mies. Isla säpsähti ja naurahti sitten yllättävälle trikkikuvalle. Hän yritti nähdä sen uudestaan, mutta oikeassa reunassa hyppi pelkkää mustaa. Isla kääntyi katsomaan, oliko Maija nähnyt saman. Maija tuijotti älypuhelintaan ja nosti katseensa vain irvistääkseen inhottuneena Islan pureskelemalle kynälle. Isla laittoi syljestä märän kynän takaisin kynäpussiin, josta levisi taittopöydälle mainoskyniä ja lyijyyn värjäytyneitä post-it-lappuja. Maijan edessä pöydällä oli vain pahvinen kahvimuki. Hän ei ollut vaivautunut edes ottamaan muistiinpanovälineitään esille. Maijalla oli aina mukanaan vain yksi mustekynä ja taiteltu A4-arkki ulkotakin taskussa. Maija luotti siihen, ettei tehnyt virheitä, eikä hän välittänyt vaikka joskus tekikin. Isla oli usein nähnyt miten Maija tunteettomasti veti vinon poikkiviivan väärän sanan päälle ja jatkoi kirjoittamista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Isla halusi tehdä omat muistiinpanonsa täydellisesti. Hän saattoi kumittaa sanan jo pelkästä epäonnistuneesta t:n poikkiviivasta johtuen. Sitä paitsi Isla piti lyijykynän terottamisesta. Hän piti mustasta puuterista, jota tipahteli terottimesta pöydälle ja siitä tunteesta, kun sai kynästä irti kokonaisena pitkän ja ohuen puukiehkuran.

Kun Isla havahtui takaisin tunnille, oli opettaja jo kadonnut valkokankaan edestä. Vastaheränneet opiskelijat valuivat ruokatunnille pimeästä auditoriosta kuin peikkolauma silmiään siristellen. Isla kulki Maijan perässä koulun ruokalaan jaksamatta neuvotella vaihtoehtoisista lounaspaikoista. Pöydässä Maija eritteli salaatistaan oliivin palasia tyhjään juomalasiin. Isla mulkoili pettyneenä harmaata gulassia ja yritti piilottaa sitä kuoriperunoiden sekaan.

– Nooo, miiiitäs? Maija hymisi ärsyttävän itsetyytyväisesti ja vinkkaili silmäänsä niin antaumuksella että hänen yläluomeensa jäi ripsivärijälki.

– Täh? Isla murahti takaisin suu täynnä perunaa. Hän ei irrottanut katsettaan lautasesta ja toivoi, että Maija olisi ymmärtänyt vihjeen.

– No eilinen.

– Nii, mitä siitä? Käytiin siinä hiton Kauppatorin maailmanpyörässä.

– Millasta oli?

– Jäätävää.

Isla työnsi suunsa niin täyteen, että hänen olisi ollut mahdotonta jatkaa. Maijan alahuuli työntyi eteenpäin ja hän laittoi kätensä puuskaan. Maija tuntui ajattelevan, että koska hän oli järjestänyt Islalle treffit työkaverinsa kanssa, myös kaikki treffeillä tapahtunut oli jollain tavalla hänelle kuuluvaa pääomaa. Isla jatkoi päättäväisenä syömistä Maijan kovaäänisestä uloshengityksestä huolimatta. Isla katsoi varovasti kuinka Maijan selän takana Harri raaputti veitsenkärjellä voinappirasiaa ja voiteli leipänsä niin huolella ettei siihen jäänyt yhtäkään paljasta kohtaa. Isla käänsi katseensa pois liian myöhään ja Maija kääntyi kiinnostuneena tuolillaan ympäri. Hänen silmiinsä syttyivät kipinät ja koko ilme kirkastui.

– Aa, no nyt mä tajuun miks sä et haluu puhua täällä. Mut kerrot mulle sit kaiken koulun jälkeen.

Maija nousi painokkaasti pöydästä ja kopisi jo astianpalautusta kohti, kun Isla sai mutistua olevansa työvuorossa koulun jälkeen.

Isla palasi yksin pimeään auditorioon. Maija oli päättänyt, että kevätauringon ilmestyminen oli hänen elämänsä kannalta merkittävämpi tapahtuma, kuin elokuvan syntyhetket ja hän oli lähtenyt kaupunkiin kahville. Isla oli valehdellut, että hänet tiputettaisiin kurssilta seuraavasta poissaolosta. Vaikka Isla koki aamuiset luennot yhtä unettavina kuin muukin ryhmä, oli häntä alkanut kiinnostaa opettajan aloittama tarina Louis Le Princen katoamisesta. Islan mielestä katoamisissa oli jotain kiehtovaa. Se oli samaan aikaan hirveää ja ihastuttavaa. Jollain tavalla hänestä tuntui, että kadonneet ihmiset olivat onnistuneet huijaamaan kuolemaa. Isla vihasi kaikkea väistämätöntä ja katoaminen kaikessa satunnaisuudessaan tuntui helpottavalta vaihtoehdolta.

Isla vajosi paikalleen auditorion yläriville ja huomasi pian olevansa ainoa ruokatauolta takaisin palannut opiskelija. Särönen katsoi eteensä kuin näkemättä tyhjää katsomoa. Islan harmiksi hän ei jatkanut aiemmasta aiheesta vaan siirtyi Edisoniin ja Lumiéren veljeksiin. Särönen antoi esitelmöidessään katseensa kiertää salissa, mutta ei näyttänyt pettyneeltä opiskelijoiden vähäisyydestä, vaan päinvastoin nyökytteli päätään hyväksyvästi tyhjille tuoleille. Isla vajosi penkillään alemmas ja avasi muistikirjansa kohdasta, johon aiemmalla tunnillla oli kirjoittanut pelkän päivämäärän yläkulmaan. Isla hätkähti, kun näki sivulla muutakin kuin hänen konekirjoituksen siisteydellä kirjaamansa numerot. Vihon sivulle oli haaleasti piirtynyt puuterimainen jälki, joka muodosti selvästi nimen Aime Le Prince. Isla tuijotti hämmentyneenä sivua, kunnes päätti, että Maijan oli täytynyt ottaa hänen vihkonsa kun hän ei ollut huomannut. Islalle tuli outo ja alaston olo, mutta hän yritti keskittyä luentoon. Hän tuijotti Säröstä, jonka sanat hän kyllä kuuli, mutta jokin sävy opettajan äänessä teki mahdottomaksi ymmärtää niiden merkitystä. Islasta alkoi tuntua kuin hän olisi tuijottanut kuvaputkitelevision särisevää kuvaa. Hän oli varma, että opettaja värisi oudolla tavalla. Isla ei voinut lakata tuijottamasta, kunnes oli aivan varma että pystyi hetkittäin näkemään mustaan pikkutakkiin puetun Särösen läpi. Islaa alkoi kylmätä. Hän pakkasi tavaransa vähäeleisesti ja lähti luentosalista hiipien yläoven kautta muistikirja yhä kädessään.

Päästyään aurinkoiseen aulaan, koko ajatus alkoi tuntua naurettavalta. Tuntia oli kuitenkin enää varttitunti jäljellä, joten Isla päätti käyttää ylimääräisen ajan jossain kahvilassa ennen kuin hänen työvuoronsa Pakomaailmassa alkaisi.

Ilta töissä oli hiljainen, kahden ryhmän välissä Islalla olisi kokonainen tunti laittaa huone takaisin kuntoon. Hän seuraili laiskasti polttariporukan kulkua futuristisessa scfihuoneessa ja antoi vihjeitä harvemmin kuin yleensä. Itse morsian ratkaisi erään johtolangoista enemmänkin voimaansa kuin ongelmanratkaisukykyään käyttäen. Korjatessaan kipsillä lovea seinässä, Isla toivoi tulevan puolison puolesta, ettei väkivalta ollut tapa jolla nainen yleensäkin ratkaisi eteen tulevat esteet. Isla odotti kipsin kuivahtavan ja maalasi sitten valkoisen pinnan piiloon. Hän jäi ihailemaan jälleen virheetöntä seinää. Hänen tähtihetkensä olivat juuri korjaustehtävät. Joskus hänestä tuntui, että hän jätti tahallaan huomauttamatta asiakkaille kun he olivat vaarassa rikkoa jotain. Kun Isla oli vuoden lavastajaksi opiskeltuaan saanut paikan pakohuonepelinohjaajana, hän oli toivonut, että työ olisi sisältänyt enemmän lavasteiden rakennusta ja vähemmän ihmiskontakteja. Isla tunsi itsensä miniatyyrijumalaksi saadessaan rakentaa paperimassapuita ja pahviseiniä.

Kun Isla palasi takaisin tarkkaamoon uuden ryhmän aloittaessa, hänelle oli saapunut viesti Maijalta. ”Noh??????” Isla huokaisi ja oli näpyttelemässä takaisin kiusallisen yksityiskohtaista selostusta siitä miten hänen otteensa oli lipsunut Peten hikisestä kädestä ja kuinka Petellä oli poikkeuksellisen runsas syljen eritys, kun hän muisti Maijan sotkeneen hänen muistikirjansa. Isla pyyhki kaiken kirjoittamansa pois ja kirjoitti uuden viestin entisen tilalle: ”Ei ollut Pete mikään prinssi, il n’est pas ce que j’aime” Maija vastasi ennen kuin Isla ehti edes laittaa puhelinta takaisin pöydälle. Viesti oli loputon rivi kysymysmerkkejä ja vihainen hymiö. Isla heitti puhelimen takaisin laukkuunsa ja avasi työkoneella Wikipedia-artikkelin Le Princestä. Hän katseli pitkään mustavalkoista kuvaa, jossa poskipartainen mies katsoi kysyvästi kameraan hattu kädessään. Isla käänsi katseensa kontrollinäytölle ja huomasi kauhukseen, että yhteys huoneeseen oli poikki. Hän otti radiopuhelimen ja neuvoi seuruetta odottamaan uloskäynnillä, mutta hän ei saanut vastausta myöskään radiopuhelimeen.

Kun Isla avasi oven 1800-luvun linnaa muistuttavaan huoneeseen, hän löysi seurueen kokoamassa viimeistä vihjettä kokoon haarniskan palasista. Isla joutui lahjomaan keskeytyksestä närkästyneet asiakkaat pelilahjakorteilla, että sai reklamaatiotulvan päättymään ja ulko-oven heidän jälkeensä suljettua. Isla palasi vielä betoniset kierrerappuset kellariin, jossa tarkkaamohuone sijaitsi. Monitori oli alkanut taas toimia ja Isla kirjoitti pomollleen lappua illan tapahtumista ennen kuin oli valmis kotiinlähtöön. Työkoneen välilehdessä vilkkui Facebookkiin tullut viesti. Islasta tuntui kuin hänen sisään hengittämänsä ilma olisi ollut lyijyä vapaapudotuksessa. Viesti oli Harrilta. ”Moi. Toivottavasti tää ei oo outoo. Mä oon kaupungissa ja huomasin että oot online. Aattelin vaan, että jos olisit lähtenyt oluelle?” Islan puhelin piippasi, uusi viesti Maijalta ”Ootko sä jo lakannut sekoilemasta? Mä kävelen sua vastaan ja tuun sun luo. Tehdään safkaa?” Samassa myös kolmannella ruudulla alkoi tapahtua. Isla näki kuinka linnahuoneessa poskipartainen mies ilmestyi ainoasta kuolleesta kulmasta ja käveli suoraan kameraa kohti. Miehen katse oli kysyvä ja hän riisui pysähtyessään silinterihatun päästään.

Miten Islan tarina jatkuu? Äänestä yhtä vaihtoehdoista Taajuuden Facebook-sivulla.

1. Isla sammuttaa valvontamonitorin ja rauhoittelee itseään. Hän on varmasti nähnyt harhoja. Hän tuntee todella olevansa oluen tarpeessa ja sopii Harrin kanssa tapaamisen lähiravintolaan.
2. Isla soittaa Maijalle paniikkipuhelun ja samaan aikaan ryntää ulos työpaikaltaan.
3. Isla menee linnahuoneeseen.

jaa artikkeli: